Irmeli Aalto

Irmeli Aalto

Kuka teki minusta Porin Seudun Ekonomien jäsenen

Näin voisi kysyä, sillä liityin yhdistykseen opiskelijajäsenenä 1990-luvun lopulla. Ainakin tuolloin lienee ollut tapana liittää kauppatieteiden opiskelijat silloisen Sefen ja sitä kautta paikallisyhdistyksen jäseniksi ilman jäsenmaksuvelvoitetta. Valmistuttuani liityin liiton, paikallisyhdistyksen ja IAET-työttömyyskassan maksavaksi jäseneksi.

Muistan jäsenyyteni alkuaikoina jonkin verran osallistuneeni paikallisyhdistyksen toimintaan. Erityisen antoisina pidin yritysvierailuja. Muistan muun muassa tutustumiskäynnin nykyäänkin niin muodikkaaseen peliteollisuuteen. Tosin kyse oli enemmänkin pahvialustalla toimivista peleistä vieraillessamme Nelostuote Oy:n (nykyinen Tactic Games Oy) toimitiloissa Porin Karjarannassa.

Pioneerina kauppatieteiden opiskelun ensiaskelissa Porissa

Suoritin 1980-luvulla Porin kauppaoppilaitoksessa silloisen yo-merkonomin tutkinnon, joka lienee lähellä nykypäivän tradenomitutkintoa. Olin ehtinyt olla työelämässä jo useita vuosia, kun Turun kauppakorkeakoulu perusti Poriin etäpesäkkeen alkaen järjestää kaupallista tiedekorkeakoulutusta paikkakunnalla. Porin korkeakouluyksikkö ei vielä tuolloin ollut itsenäinen yliopistokeskus, vaikka täällä oli jo usean vuoden ajan annettu insinöörien jatkokoulutusta Tampereen teknillisen korkeakoulun alaisuudessa.

Minäkin matkasin sitten kesällä 1997 pääsykokeisiin Turkuun ja sain kauppatieteiden maisterin tutkintotodistukseen päiväykset ja allekirjoittajat Turusta. Opiskelu kuitenkin tapahtui kokonaan Porissa ja sain olla osana historiallista ensimmäistä vuosikurssia. Pää- ja sivuaineyhdistelmiä oli tuolloin vain tasan yksi: laskentatoimi ja tietojärjestelmätiede. Tämä sattui sopimaan minulle erityisen hyvin, sillä olin jo aiemmin suuntautunut laskentatoimeen.

Kauppatieteillä mennään joskus pitkälle ja useimmiten ainakin laajalle

Joskus mietin, kuinka laaja-alaiset työelämään sijoittautumismahdollisuudet onkaan kauppatieteilijöillä. Mikäli olisin kouluttautunut ilmastointiasentajaksi tai hammaslääkäriksi, olisinko pystynyt saamaan niin rikasta ja monipuolista työkokemusta, mihin minulla on ollut mahdollisuus kaupallisen alan ammattilaisena. Olen työskennellyt rahoitusalalla useissakin tehtävissä, mutta keskeisin työkokemukseni on Sampo Pankin (nykyinen Danske Bank) yritysrahoituksesta. Toimin Satakunnan alueen silloisten kolmen konttorin alueella rahoituspäällikkönä tutustuen satakuntalaiseen pk-yrityskenttään. Vierailin ihan sorvin ääressä käydessäni tapaamassa yrittäjiä ja kootessani yhdessä asiakkaan kanssa rahoituspaketteja eri investointikohteisiin. Usein rahoituspakettiin kuului muitakin rahoittajia kuten Finnvera tai silloinen TE-keskus (nykyisin ELY-keskus).

Olen työskennellyt myös kahdessa tilitoimistossa. Ensimmäinen oli pienehkö yrittäjä-omistajavetoinen toimisto, jossa oli hyvä yhteishenki ja tekemisen meininki. Jokaisella kirjanpitäjällä oli omat nimetyt asiakasyrityksensä, joiden koko taloushallinnon kirjoa hoiti. Joskus tuntui kuin kirjanpitäjä olisi ollut osa yrittäjäperhettä: yhdessä pohdittiin nousukausien investoinnit ja käytiin terapiakeskustelut lama-ajan kurjimuksessa. Joskus kirjanpitäjä kutsuttiin jopa perhejuhliin yrittäjän 50- tai 60-vuotispäiville.

Työskenneltyäni näin tiiviisti satakuntalaisten pk-yrittäjien kanssa, heräsi minulla jossain vaiheessa kiinnostus päästä paremmin perille yritysten mahdollisuuksista hankkia julkista rahoitusta kehittyvän toimintansa tueksi. Suomi oli vuonna 1995 liittynyt Euroopan Unioniin ja erilaisia uusille jäsenmaille kohdistettuja siirtymäkauden tukia oli vielä 2000-luvun alussa tarjolla nykyistä enemmän. Tällöin minulle tarjoutui mahdollisuus ottaa vastaan määräaikainen virka Satakunnan TE-keskuksessa Euroopan Aluekehitysrahaston (EAKR) tukemien hankkeiden parissa. Lähdin siis tilitoimistomaailmasta valtion virkamiesuralle, vaikka tiedostin määräaikaisen viran epävarmuustekijät. Jälkeenpäin ajatellen ratkaisu oli oikea, sillä se rikastutti runsaasti omaa ammattitaitoa. Lisäksi koin olevani osana ammattitaitoista ja yhteistyökykyistä kollegajoukkoa.

Työurastani vierähti seitsemän vuoden jakso TE-keskuksessa, joka uudelleenorganisoinnin seurauksena muuttui nykyiseksi ELY-keskukseksi. Lopulta kuitenkin näin jäsenmaa Suomen sopeutetun EU:n sisämarkkinaan siinä määrin, että EU:n siirtymäkauden tuet alkoivat merkittävästi vähentyä. Rupesinkin sen vuoksi jo katselemaan itselleni uutta leipäpuuta, jotta en jäisi vallan tyhjän päälle suomalaisten EU-virkamiesten työn todennäköisesti tulevaisuudessa vähentyessä. Tällä etsintäreissullani työskentelin lyhyen jakson isossa tilitoimistossa Porissa, kunnes salainen haaveeni toteutui. Olin nimittäin tavannut urani varrella useita tuotannollisten yritysten ammattilaisia toimitusjohtajista tuotantoinsinööreihin ja talouspäälliköistä kirjanpitäjiin. Ajattelin, että taloushallinnollinen työ tuotannollista toimintaa harjoittavan kasvollisen omistajan yrityksessä antaisi itselleni paljon ja uskoin myös yritykselle olevan hyötyä omista osaamisalueistani.

Eräänä päivänä vuoden 2013 lopulla silmieni verkkokalvolle piirtyi rekrytointi-ilmoitus, jossa Rauman Lapissa sijaitseva perheyritys Leimet Oy haki taloushallinnon ammattilaista. Lähetin epäröimättä hakemuksen, joka lopulta johti useiden soveltuvuusarviointien jälkeen työpaikkaan, jossa edelleen työskentelen talouspäällikkönä nyt jo viidettä vuotta. Yhtiö on toiminut jo yli 50 vuotta valmistaen paalutustarvikkeita betonipaaluteollisuudelle. Yhtiön teräksestä valmistetuilla paalujatkoksilla ja kalliokärjillä on varmistettu useiden infrastruktuurihankkeiden perustusten pysyvyys aina meksikolaisesta valtatiestä Juutinrauman siltaan Tukholman Globen -halliin. Vastaan kokonaisvaltaisesti emoyhtiö Leimet Oy:n taloushallinnosta apunani tytäryhtiö Joleikon Oy:n talouspäällikkö. Lisäksi hoidan konsernirakenteen edellyttämät konsolidoinnit tilinpäätöksineen. Mikäli minusta riippuu, en ihmettelisi, jos painaisin Leimet Oy:n oven takanani kiinni vasta eläkepäivien koittaessa.

Työntekijöiden järjestäytyminen omiin etujärjestöihinsä on luonnollista

Työntekijät – kuten työnantajatkin – ovat aikojen saatossa järjestäytyneet omiin etujärjestöihinsä. Itsekin olen koko työurani ajan kuulunut ammattiliittoon ja sitä kautta kulloisenkin alani paikalliseen ammattiosastoon kuten nyt Porin Seudun Ekonomeihin. Vuosien varrella olen törmännyt aika usein käsitykseen, että ammattiliitto on yhtä kuin työttömyyskassa. Käsitys johtunee siitä, että yleensä suomalaisilla ammattiliitoilla on kullakin oma tai toisen ammattiliiton kanssa yhteinen työttömyyskassa.  Nuoremmille ja vasta ammattiin valmistuneille työntekijöille haluaisin korostaa, että liitto on paljon muutakin kuin työttömyyskassa. Suuri osa edunvalvontatyöstä tehdään ammattiliittojen ja niiden keskusjärjestöjen (Akava, STTK ja SAK) kautta. Puolustaa paikkaansa, että työttömyyskassaan voi kuulua ainoastaan liittoon kuulumalla. Suomessa on noussut jonkinlaiseksi ilmiöksi yksityinen työttömyyskassa (ns. Loimaan kassa). Nimensä mukaisesti kassa vakuuttaa ainoastaan työttömyyden varalle. Vain ammattiliittojen siipien suojassa pysyttelemällä me palkansaajat voimme turvata edunvalvontamme työelämässä, jossa erityisesti ns. asiantuntijatöissä meiltä edellytetään yhä enemmän yrittäjämäistä työskentelyotetta ilman omistajan oikeuksia.

Kuvassa: Työpaikkani neuvotteluhuoneen havainnekuva kertoo, miten yhtiömme tuotteita käytetään.